Kirjaudu tai rekisteröidy Puheenvuoro-palveluun
Olemme tänään saaneet kuulla WWF:n kertovan meille, että kulutamme liikaa ja että jos kaikki maapallon ihmiset kuluttaisivat kuten suomalaiset, tarvittaisiin kolme maapallon luonnonvarat. Minusta tämä on aika epämiellyttävää syyllistämistä, etenkin kun epäilen että WWF:n arviossa on otettu lainkaan huomioon esim. ympäristöolosuhteita. Suomessa ihmisten tarvitseman energian kulutus ei ole...
En ole kovinkaan paljoa seurannut presidentinvaalikampanjointia, mutta olen lukenut IS:n 50 kysymystä presidenttiehdokkaille. Kysymykset ovat samat kaikille. Paavo Arhinmäen vastauksista paljon puhuvimmat taisivat olla otsikon mukaiset.Kysymykset, joihin ehdokas Arhinmäki vastasi "Kysymys ei liity politiikkaan vaan menee henkilökohtaiselle tasolle" olivat seuraavat:5. Onko teitä tuomittu koskaan...
Voiko enää oikein muuta todeta kun luki uutisen Suomen saamista vakuuksista. Vain Suomen poliitikot ovat niin tyhmiä, että hyväksyvät moiset ehdot. "Vakuuksien ehtoina on muun muassa, että Suomi joutuu maksamaan kerralla koko oma osuutensa 1,4 miljardia euroa Euroopan pysyvässä vakausmekanismissa, kun se otetaan käyttöön. Muut euromaat maksavat osuutensa viidessä erässä." 1,4...
Elinkeinoelämän Keskusliiton lakiasiainjohtaja ja eläkeasiantuntija Lasse Laatunen on sitä mieltä, että Suomessa eläkeikä on nostettava joko heti 65 vuoteen tai hitaammalla aikataululla 67 vuoteen, kirjoittaa Uusisuomi eilisestä A-Talk -ohjelmasta. - Jos ratkaisua viivytetään, se tarkoittaa sitä, että nykyiset nuoret ovat suurimpia maksajia ja saavat huonoimmat etuudet, Laatunen sanoo.OK....
Ei ole kauaakaan siitä, kun Urpilainen heitti urpon, pölhöpopulistisen ehdotuksen lapsilisän poistamisesta "rikkailta". Nyt joudutaan sitten myötähäpeämään tämän takia.Hyvätuloiset eivät tarvitse lapsilisää yhtä kipeästi kuin pienituloiset, tämä on totta, mutta eihän sitä makseta vanhemmille vaan sille lapselle. lisäksi Suomessa on sen verran vähän niitä hyvätuloisia lapsiperheitä, että vaikutus...
Kuluneen viikon aikana on saatu lukea ammattipoliitikkojen kannanottoja pakkoruotsista puolesta ja vastaan sekä lukea satoja kommentointeja aiheesta.Pään avasi E-R Korhola erittäin tervetulleella näkökulmallaan, perustellen huolellisesti kantansa. Levottomia lainaten, joskus on hyvä mennä kauas nähdäkseen lähelle ja eittämättä Eija-Riitta näkee Suomenkin kielipoliittisen tilanteen Euroopan...
Tulen nyt tässä kirjoituksessa käyttämään jäljempänä kansankielistä termiä pakkoruotsi niin sanotun toisen kotimaisen kielen sijasta. Suomessahan asuu noin 280000 suomalaista joiden äidinkieleksi on väestörekisterissä merkitty ruotsi. Heistä suuri osa on tosiasiassa kaksikielisiä (mikä on mielestäni ihan aidosti rikkaus ja etu) ja suurin osa taitaa Suomen valtakieltä hyvin. Kokoomuksen viikon...
Helsingin kaupunginvaltuutettu Terhi Koulumies kirjoittaa blogissaan Pienhiukkasista eroon tärkeästä aiheesta. Hän on hyvästä syystä huolissaan pienhiukkasten aiheuttamista terveyshaitoista. Etenkin nyt kun kovat pakkaset ovat jatkuneet pitkään, on kaupunkien ilmanlaatu heikentynyt huomattavasti nimenomaan hiukkaspäästöjen vaikutuksesta. Haluan kommentoida hänen kirjoitustaan omassa blogissani, ...
Keskiviikkoiltana klo 19 aikaan vedenpaine hanasta oli hyvin heikko, ja Pelastuslaitos tiesi kertoa että kyselyitä Klaukkalan alueelta veden tilanteesta on tullut nonstoppina. klo 21 aikaan julkaistiin tiedote, että vikaa etsitään ja vedenjakeluauto lähtee kiertämään Klaukkalaa. Jossain on putkirikko joka on vienyt vedenpaineen koko 15000 asukkaan taajaman alueelta. Kävin Lepsämän...
Kesä on ollut hektinen, ja olen joutunut pitämään taukoa kunnallispolitiikan saralla. Eräs syy kiireille on ollut se, ettei työpaikkani välttynyt YT-aallolta joka on tsunamin lailla pyyhkäissyt Suomen yli. YT-neuvottelut on kova paikka työyhteisölle; niin työpaikkansa säilyttäneille kuin sen menettäville. YT:n lopputulos oli pitkalti eläkeratkaisuja ja valitettavasti myös irtisanomisia. Minua YT-...
Lasse Laaksonen Helsingistä kirjoitti blogissaan Veristä vanhusten hoitoa, jatko-osa kuinka hänen lonkkaleikkauksestaan toipuva äitinsä kotiutettiin ilman kuntoutusta ja kun tila huononi, HYKS ilmoitti ettei kuntoutuspaikkoja ole. HUS:in alueella kuitenkin sijaitsee vastikään peruskorjattu ja vuonna 2008 käyttöönotettu Kiljavan sairaala jossa on runsaasti kuntoutuspaikkoja täyttämättä, ja kaiken...
Vesa Hack maalaili blogissaan http://vesahack.blogit.uusisuomi.fi/2009/04/01/sipooseen-tarvitaan-laadu... visioitaan Helsingin kaappaaman Sipoon osan rakentamisesta käyttäen Klaukkalaa käänteisesimerkkinään. Klaukkalalaisena voin todeta, että Klaukkala ei todellakaan ole silmää hivelevä taajama. Silti ihmettelen Vesan intoa suorastaan valehdella näkemästään ajaessaan (oih miten vihreätä!) silloin...
On aika katkaista tämän blogin hiljaisuus. Vuosi on vaihtunut ja valtuustokausi on alkanut. Maanantaina 12.1 oli vanhan ja uuden valtuuston kohtaamistilaisuus jossa käytiin läpi edellisen valtuustokauden arvioinnin tuloksia. Kokoomuksen tuore valtuutettu Lassi Köppä kirjoitti tilaisuudesta omassa blogissaan jo hyvin ansiokkaasti. Kävin tänään Klaukkalan ohikulkutien yleisötilaisuudessa Mäntysalon...
Tänään 19.11.2008 Vihreät Naiset päättivät pitkän pohdinnan jälkeen jättää tutkintapyyntö Jussi Halla-ahon (jäljempänä (JH-a) lähes 2 vuotta sitten kirjoittamasta blogimerkinnästä Monikulttuurisuus ja nainen. Nykyistä journalismin trendiä noudattaen asiayhteydestään on irroitettu osa, jonka he tulkitsevat olevan raiskauksiin yllyttävää. Tai sitten tekstinpätkä on kunnianloukkaus heitä kohtaan,...
Vaaleista on kulunut jo jonkin aikaa, ja monenlaista spekulaatiota on jo ollut ilmassa erityisesti PS:n menestymisestä ympäri Suomen. Myös "torjuntavoittajat" ja Keskusta ovat esittäneet omia kantojaan, ja nyt ajattelin aukaista minäkin suuni asiasta. En ole juuri kuullut spekulaatioita siitä, miten uudet tulokkaat kunnassa vaikuttavat perinteisiin valtasuhteisiin. Tosiasia on, että oli kyse...
Elina Viitala
Nurmijärvi
Perussuomalaiset
Näytä koko profiili
Tietopakettiin tutustumalla pääset hetkessä mukaan yhteisöön.
Mitä ovat Puheenvuoro ja Vapaavuoro?